Harri Peltomaa. Stressinhallinnan ja verkkopedagogiikan asiantuntija.




Esittely

Luentojen aiheita

Esimerkkiluentoja vuonna 2019

Esimerkkiluentoja vuonna 2020

Mitä palautuminen on?

   

Sykevälivaihtelu ilmaisee kehon lepo- ja kuormitustilaa

   

Liikunta kannattaa ajoittaa viisaaseen ajankohtaan

   

Työtehoa voi lisätä palautumistaidoilla

   

Työpäivän aikana voi palautua

   

Sopiva pitkästyminen voi olla palautumisen lähde

   

Myös mukavat asiat aiheuttavat kuormitusta eli stressiä

   

Yllättävät asiat voivat olla hyvin palauttavia






Työpäivän aikana voi palautua

Ihmisten kehontilamittauksissa näkyy usein palautumista rauhallisten työtehtävien aikana. Palautumista voi myös pyrkiä itse tehostamaan. Kuvassa näkyy työpäivän mittausta: aamulla on ollut tiivis ja kiireinen tahti, ja ennen klo 13 alkavaa kokousta mitattava on kävellyt huoneeseen, jossa voi olla yksin rauhassa, ja kuunnellut kuulokkeilla 7 minuutin mittaisen rentoutusohjauksen. Tämän pienen keskittymisen vaikutus näkyy selvästi rauhoittumisena (noin klo 12.40), ja sen jälkeisessä kokouksessa on vallinnut parasympaattinen lepotila. Tämä rauhoittuminen säteilee koko myöhemmän iltapäivän töihin, vaikka työpäivä on jatkunut klo 17.30 asti. Hyvä rauhoittuminen laskee stressikierroksia pitkän aikaa myös sen jälkeiseltä ajalta.



Tulosta tämä sivu / Print this page

© Harripeltomaa
Palvelun tarjoaa Opintoverkko Oy:n www-sivupalvelu.
Tekninen toteutus Tuomo-Media, 2002-2003